Eurooppalainen yhteiskunta ennen siirtomaavaltaa
Kirkot, taudit ja suuret kaupunkikeskukset sanelivat sosiaalisia rakenteita eurooppalaisissa yhteiskunnissa ennen Uuden maailman kolonisointia.
Yleiskuva
- Keskiajalla taudit tuhosivat monia suuria kaupunkeja, pienensivät väestölukuja ja keskittivät vaurautta
- Eurooppalaiset yhteiskunnat käyttivät feodalistisia järjestelmiä organisoidakseen työtä ja valtaa keskiajalla. Eurooppalaiset toimivat yksityisomistusoikeuksien uskomusten varassa, toisin kuin tuon ajan yhteisölliset afrikkalais- tai alkuperäisamerikkalaiset yhteiskunnat.
- Näitä yhteiskuntia yhdisti kristillinen kirkko, joka toimi monien eurooppalaisten jokapäiväisen elämän perustavanlaatuisena organisoivana instituutiona.
Rutto ja uudelleenkansoitus
Rooman valtakunnan tuho (476 jKr.) ja eurooppalaisen renessanssin alku 1300-luvun lopulla päättivät karkeasti keskiajan. Ilman hallitsevaa keskitettyä valtaa tai yleismaailmallista kulttuurikeskusta Euroopassa koettiin poliittista ja sotilaallista eripuraa. Sosiaalinen ja taloudellinen tuho saapui 1340-luvulla, kun Mustaltamereltä palanneet genovalaiset kauppiaat toivat tietämättään mukanaan rottien levittämän ja erittäin tarttuvan taudin: paiseruton. Muutamassa vuodessa se tappoi noin kolmanneksen Euroopan väestöstä. Tämän lamauttavan taudin vaikutukset tunnetaan Mustana surmana.
Korkea syntyvyys yhdistettynä runsaisiin satoihin tarkoitti kuitenkin väestönkasvua seuraavan vuosisadan aikana. Vuoteen 1450 mennessä uudelleensyntynyt eurooppalainen yhteiskunta, pienempi ja vauraampi kuin ennen, oli renessanssin partaalla.
Feodalismi
Keskiajalla useimmat eurooppalaiset asuivat pienissä kylissä, joihin kuului kartano tai linna herralle, kirkko ja yksinkertaisia koteja talonpojille tai maaorjille, jotka muodostivat yhteensä noin 60 prosenttia Länsi-Euroopan väestöstä.
Euroopan feodaalinen yhteiskunta oli toisiaan tukeva järjestelmä, ainakin teoriassa. Herrat omistivat maan; ritarit suorittivat asepalvelusta herralle ja toteuttivat hänen oikeuttaan; maaorjat viljelivät maata vastineeksi suojelusta hyökkääjiltä herran linnan tai kaupungin muurien sisällä. Feodaalinen yhteiskunta perustui aluksi yhteisölliseen maanviljelyyn, mutta herrojen tullessa vaikutusvaltaisemmiksi he yksityistivät omistuksensa ja vuokrasivat maata alamaisilleen. Näin ollen, vaikka he olivat teknisesti vapaita, maaorjat olivat käytännössä sidottuja viljelemäänsä maahan, joka elätti heitä ja heidän perheitään sekä herraa ja kaikkia hänestä riippuvaisia. Käytännössä maaorjuus näytti enemmän orjuudelta kuin työltä.
Maaorjan elämä oli vaikeaa. Naiset kuolivat usein synnytykseen, ja ehkä kolmannes lapsista kuoli ennen viiden vuoden ikää. Ilman sanitaatiota tai lääkkeitä monet ihmiset menehtyivät tauteihin, joita pidämme nykyään merkityksettöminä; harvat elivät yli 45-vuotiaiksi. Useimmilla ihmisillä oli korkeintaan kaksi vaatekertaa, jotka koostuivat villaisesta takista tai tunikasta ja pellavaisista alusvaatteista, ja he peseytyivät vasta, kun vedet sulivat keväällä. Agraariyhteiskunnassa vuodenajat sanelivat elämän rytmin. Huono sää, satotauti tai hyönteisten aiheuttama vaara saattoi aiheuttaa kokonaisen kylän nälkäkuoleman tai pakottaa eloonjääneet muuttamaan.
Uskonnon rooli varhaisessa Euroopassa
Rooman kukistumisen jälkeen kristillinen kirkko – dogmiltaan yhtenäinen, mutta epävirallisesti läntiseen ja itäiseen haaraan jakautunut – oli ainoa järjestäytynyt instituutio keskiajan Euroopassa. Ennen protestanttista uskonpuhdistusta kristinuskolla oli yksi hallitseva lahko: katolisuus. Aivan kuten maalaiselämä riippui vuodenajoista, kylän ja perheen elämä pyöri kirkon ympärillä. Sakramentit eli kirkon erityiset seremoniat leimasivat jokaista elämänvaihetta syntymästä avioliittoon ja hautajaisiin. Kristinuskon levitessä kaikkialle Eurooppaan se korvasi pakanalliset ja animistiset näkemykset selittämällä yliluonnollisia tapahtumia ja luonnonvoimia omilla termeillään. Taivaassa oleva Jumala, maailmankaikkeuden luoja ja luonnon ja tunnetun maailman ulkopuolella, hallitsi kaikkia tapahtumia ja taisteli pimeyden voimaa, joka tunnetaan paholaisena tai saatanana, vastaan täällä maan päällä.
Kaikilla tapahtumilla oli hengellinen merkitys. Esimerkiksi sairaus saattoi olla merkki siitä, että henkilö oli tehnyt syntiä. Katumukselliset tunnustivat papille, joka antoi heille synninpäästön ja määräsi heille katumuksen sovittaakseen tekonsa ja pelastaakseen itsensä ikuiselta kadotukselta. Näin ollen seurakuntapapilla oli valtava valta seurakuntalaistensa elämässä.
Lopulta paavi päätti kaikki teologiset asiat tulkitsemalla Jumalan tahtoa kansalle, mutta hänellä oli myös valta maallisissa asioissa. Koska kirkolla oli valta erottaa ihmisiä kirkosta eli kieltää heidät kirkosta, jopa monarkit pelkäsivät kyseenalaistaa sen valtaa. Se oli myös kaiken tiedon keskus. Latina, kirkon kieli, toimi yhdistävänä tekijänä eristyneiden alueiden mantereella, joilla jokaisella oli oma murteensa. Enimmäkseen lukutaidottomat maaorjat olivat siis riippuvaisia näistä lukutaitoisista papeista Raamatun, Jumalan sanan, lukemisessa ja tulkitsemisessa. Feodalismijärjestelmä luotti siis uskonnon pyhyyteen ja intohimoon pitääkseen maaorjat sidottuina herraansa.
Mitä ajattelet?
Miten maaorjuus oli samanlaista kuin afrikkalainen orjuus? Miten se oli erilaista?
Samaa niissä oli vapauden menettäminen, periytyvyys, taloudellinen hyväksikäyttö ja rajoitettu liikkumisvapaus.
Maaorjat että afrikkalaiset eivät olleet vapaita. He eivät voineet valita asuinpaikkaansa eivätkä sitä, missä työskentelivät, vaan he tarvitsivat kaikkeen herransa tai isäntänsä luvan. Työtä tehtiin isäntien tai maanomistajien rikastuttamiseen ilman kunnollista korvausta työntekijöille. Molemmissa järjestelmissä alisteinen asema periytyi usein vanhemmilta lapsille. Jos vanhemmat olivat orjia tai maaorjia, myös lapset olivat sitä.
Eroavaisuudet liittyivät sijaintiin, rotuun, oikeudelliseen asemaan, työn tyyppiin, perheen asemaan ja mahdollisuuteen vapautumiseen.
Maaorjuus kohdistui omaan kansaan osana lokaalia keskiajan Euroopan feodalistista järjestystä, kun taas afrikkalaisessa orjuudessa orjia haettiin Afrikasta Amerikkaan Atlantin kolmiokaupan avulla eli se oli transatlanttista.
Euroopan feodalismissa rotu ei ollut olennaista, vaan sääty johon synnyttiin, kun afrikkalaisessa orjuudessa se perustui täysin rotuun, olipa afrikkalainen mitä tahansa sosiaaliluokkaa, niin hänet silti orjuutettiin.
Oikeudellinen asema maaorjilla oli sidottu maahan, kun taas afrikkalaisia orjia omistettiin kuin omaisuutta (chattel slavery, esineellistetty orjuus), orjat oli pysyvästi ja laillisesti esineellistetty toisten ihmisten omaisuudeksi.
Maaorjilla työ oli maataloustyötä kotimaassaan, kun taas afrikkalaisessa orjuudessa oli maataloustyötä plantaaseissa, kaivoksissa, usein vieraassa maassa.
Maaorjat saivat usein elää perheissä, kun afrikkalaisten orjien perheet hajotettiin yleensä myynnin yhteydessä.
Mahdollisuus vapautumiseen oli maaorjien tapauksessa joissain oloissa mahdollista, kuten esimerkiksi aateloinnin yhteydessä, mutta afrikkalaisten tapauksessa se oli hyvin harvinaista sillä lainsäädäntö esti usein vapauttamisen.
Maaorjuus oli enemmän sidottu tiettyyn maahan ja yhteiskuntaluokkaan, kun taas afrikkalainen orjuus oli rotuun perustuva ja globaalin mittakaavan hyväksikäyttöjärjestelmä. Vaikka molemmissa oli epäinhimmillisiä piirteitä, afrikkalainen orjuus oli usein julmempaa ja järjestelmällisempää omistussuhteena.
Lähteet:
1. Wikipedia – Orjuus Yhdysvalloissa
Miten kristillinen kirkko vaikutti keskiajan poliittiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen elämään?
Poliittinen vaikutus
Poliittinen vaikutus näkyi vallan keskittymisenä kirkolle, pyhänä valtana ja kruunajaisissa, investituurariidoissa (sijoituskiistoissa) ja kristinuskon leviämisenä.
Kirkko oli yksi voimakkaimmista instituutioista keskiajalla, sillä paavi ja kirkolliset johtajat vaikuttivat voimakkaasti kuninkaiden ja keisareiden päätöksentekoon.
Hallitsijoiden asema nähtiin Jumalan asettamana, ja Paavi usein kruunasi kuninkaat tai keisarit, mikä antoi kirkolle uskonnollisen legitimiteetin myöntämisen vallan.
Kirkon ja valtion välillä käytiin valtakamppailua siitä, kenellä oli oikeus nimittää kirkon virkamiehiä. Tämä korostaa kirkon ja maallisen vallan jatkuvaa jännitteistä suhdetta.
Kirkko johti ja oikeutti ristiretkiä, joiden kautta levitettiin kristinuskoa ja näin vahvistettiin poliittista vaikutusvaltaa.
Taloudellinen vaikutus
Taloudelliset vaikutukset näkyivät kymmenyksien vaatimisena, maiden omistuksena, luostarien harjoittamana tuotantona ja annettuina lahjoituksina.
Talonpoikien ja kansalaisten piti maksaa kymmenyksiä eli maksaa 10% tuloistaan kirkolle, mikä teki kirkosta erittäin varakkaan.
Kirkko oli yksi suurimmista maanomistajista. Luostarit ja kirkot omistivat laajoja maa-alueita ja saivat niistä vuokratuloja.
Luostarit toimivat keskuksina paitsi uskonnollisessa, myös taloudellisessa elämässä. Luostareissa harjoitettiin maanviljelyä, käsityöammatteja ja kirjallista toimintaa.
Monet aateliset lahjoittivat kirkolle maata ja rahaa sielunsa pelastuksen toivossa, mikä kasvatti kirkon rikkauksia edelleen.
Sosiaalinen vaikutus
Sosiaaliset vaikutukset näkyivät uskonnollisena elämäntapana arjessa, sääty-yhteiskuntana, koulutuksena, kirjallisuutena, hyväntekeväisyytenä ja sairaanhoitona.
Kirkko määritti yksilön elämänkaaren tapahtumat: syntymän kasteessa, avioliiton ja kuoleman hautajaisissa, pyhät päivät, juhlat ja paastot rytmittivät arkea.
Kirkko legitimoi säätyjärjestelmän ja opetti, että jokaisella oli Jumalan määräämä paikkansa yhteiskunnassa.
Kirkko hallitsi lähes kaikkea kirjallista ja tieteellistä toimintaa. Oppineisuus oli keskittynyt kirkon ja luostarien yhteyteen.
Luostarit ja kirkot tarjosivat apua köyhille, sairaille ja matkalaisille, toimien sosiaaliturvan alkumuotona.
Kristillinen kirkko oli paitsi uskonnollinen, myös poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen valtiomahti. Sen vaikutus ulottui kaikkialle yhteiskuntaan, ja kirkko toimi eräänlaisena yhdistävänä instituutiona hajanaisessa feodaaliyhteiskunnassa. Kirkon asema alkoi heiketä vasta myöhäiskeskiajalla, erityisesti reformaatioiden myötä.
Selitä, miten kristillinen kirkko saneli tulevia Euroopan siirtomaahankkeita.
Kristillinen kirkko vaikutti Euroopan siirtomaahankkeisiin keskiajalta uuden ajan alkuun (noin 1400-1800-luvuilla). Kirkon vaikutus näkyi ideologisena oikeutuksena että käytännön osallistumisena siirtomaiden hallintaan ja kulttuurien muokkaamiseen.
Tapoja joilla kirkko saneli tai vaikutti siirtomaahankkeisiin olivat uskonnollinen oikeutus ja ideologia, lähetystyö osana siirtomaavaltaa, eurooppalaisena ylivallan oikeutus, kulttuurien ja kielten muokkaus ja kirkon osallistumisena taloudellisiin hyötyihin.
Uskonnollinen oikeutus ja ideologia näkyi kristinuskon levittämisenä ja paavillisissa päätöksissä.
Yksi keskeisimmistä perusteista siirtomaahankkeille oli pakanakansojen käännyttäminen kristinuskoon. Kirkko tuki ajatusta, että eurooppalaisilla oli jumalallinen oikeus ja velvollisuus levittää kristillistä uskoa.
Paavillisissa päätöksissä esimerkiksi paavi Aleksanteri VI:n Tordesillasin sopimusta tukeva bulla Inter caetera (1493) antoi Espanjalle ja Portugalille oikeuden hallita uusia alueita, kunhan ne levittivät kristinuskoa.
Lähetystyö osana siirtomaavaltaa näkyi siinä, että lähetystyöntekijöitä lähetettiin tyypillisesti nimenomaan siirtomaihin ja lähetyssaarnaajat toimivat yleensä tiedonvälittäjinä siirtomaahallinnon ja paikallisten kansojen välillä.
Kirkko lähetti lähetystyöntekijöitä, jesuiittoja, fransiskaaneja ja dominikaaneja erityisesti Latinalaiseen Amerikkaan, Afrikkaan ja Aasiaan. He perustivat kirkkoja, kouluja ja sairaaloita, mutta myös tukivat siirtomaavaltojen kulttuurista assimilaatiota.
Lähetyssaarnaajat toimivat tiedonvälittäjien lisäksi kyttääjinä, jotka valvoivat paikallisten elämäntapaa ja valkaisivat alkuperäiskulttuureja kristillisten arvojen mukaisiksi.
Kirkon eurooppalaisen ylivallan oikeutus näkyi siinä, että kirkko näki että eurooppalaiset olivat sivistyneempiä. Kirkko myös muodosti siirtomaavaltojen vallan kolmijakoa.
Kirkko tuki käsitystä, että eurooppalainen ja kristillinen kulttuuri oli ”sivistyneempi” ja moraalisesti ylempiarvoinen kuin alkuperäiskansojen uskomukset ja tavat. Tämä oikeutti siirtomaavaltojen alistamisen ja ”sivistystehtävän”.
Kirkon muodostama siirtomaavaltojen vallan kolmijako muodostui kruunusta eli poliittisesta vallasta, armeijasta eli fyysisestä vallasta ja kirkosta eli henkisestä vallasta.
Kulttuurien ja kielten muokkaus näkyi paikallisten perinteiden korvaamisena kristillisillä sakramenteilla.
Kirkko vaikutti voimakkaasti siirtomaiden kulttuuriseen muutokseen: esimerkiksi kasteet, kristillinen avioliitto, kirkolliset juhlat ja eurooppalaiset kielet korvasivat paikallisia perinteitä.
Kristinusko syrjäytti usein paikalliset uskonnot ja perinteet, joita pidettiin taikauskona tai barbaarisina.
Kirkon osallistuminen taloudellisiin hyötyihin näkyi kauppaan osallistumisena ja niiden myötä rikastumisena.
Joissain tapauksissa kirkko osallistui orjakauppaan tai sai maaomistuksia siirtomaissa.
Kirkolliset instituutiot rikastuivat osana siirtomaajärjestelmää, vaikka osa papistosta myös vastusti siirtomaiden väkivaltaa (esimerkiksi Bartolomé de las Casas kritisoi alkuperäisasukkaiden kohtelua Amerikassa).
Kristillinen kirkko ei ollut siirtomaahankkeiden ainoa moottori, mutta se antoi niille voimakkaan uskonnollisen ja moraalisen oikeutuksen. Kirkko ei vain siunannut siirtomaavaltojen toimia, vaan myös osallistui aktiivisesti alueiden hengelliseen ja kulttuuriseen kontrollointiin. Tätä voi pitää osana niin kutsuttua ”sivistyksen viemistä”, jolla oikeutettiin imperialistista valloitusta ja hallintaa.
Tämä artikkeli on muokattu teoksesta ”Europe on the Brink of Change”. OpenStax College, US History. OpenStax CNX 2016.