"Vauvan tarve kiinnittyä hoivaajaansa on hyvin primaarinen eikä siinä ole ollenkaan kyse tunteista tai rakkaudesta, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Vauva oppii vähitellen suosimaan sellaista käytöstä joka tuo hoivaajan lähelle ja ennen pitkää myös välttämään sellaista käytöstä, joka vie hoivaajan loitommalle. Kun tämä vauvan ja hoivaajan suhde kehittyy pitemmälle, alkaa kehittyä kiintymys ja rakkaus.
Lapsena koettu turvallinen kiintymyssuhde on eräänlainen elämän valttikortti. Siitä on paljon hyötöä myöhemmällä iällä. Se perustuu siihen, että lapsi on elänyt maailmassa, jossa on rutiineja ja säännönmukaisuutta. Tätä kautta lapsi oppii turvallisen ja luotettavan vuorovaikutuksen.
Perinteinen suomalainen kasvatusperinne, jossa välteltiin hellyyttä ja lapsen kiittämistä, on johtanut käänteiseen ajatteluun, joka sekään ei ole välttämättä ole kovin hyvä, sanoo Jari Sinkkonen. Moni vanhan kasvatuksen saanut haluaa antaa omille lapsilleen paljon vapauksia ja haluaa neuvotella lapsen kanssa kaikesta. Kuitenkaan lapsi ei oikeasti tällaista vapautta tarvitse eikä halua.
Kiintymyssuhteet ovat hyvin tärkeitä myös aikuisille. Rakkaan läheisen menettäminen voi johtaa vakaviin sairauksiin ja jopa enneaikaiseen kuolemaan. Moni sairastuu, kun hän välttelee läheisten kuormittamissa omilla sydänsuruillaan.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on perehtynyt laajasti kiintymysteorioihin ja alan tutkimukseen. Hän on nyt Kalle Haatasen vieraana."