Miksi keisarillinen Venäjä liittoutui Napoleonin Ranskan kanssa?
Alku
Tämä tuntuu melko ristiriitaiselle ottaen huomioon sen, että 1790-luvulla ja 1800-luvun alussa Venäjä oli mukana Ranskaa vastaan käydyissä koalitiosodissa eli Rankan vastavallankumouksellisissa sodissa, joissa haluttiin asettaa ancién regime eli vanha hallinto takaisin. Keisarinna Katariina Suuri ja hänen seuraajansa pitivät vallankumouksellisia ajatuksia uhkana vanhalle järjestelmälle eli absoluuttiselle monarkialle ja omalle hallinnolleen.
Käännekohta: Napoleonin sotamenestys ja Tilsitin sopimuksen solmiminen vuonna 1807
Napoleonin armeija murskasi Preussin Jena-Auerstedtin taistelussa vuonna 1806 ja uhkasi Itä-Eurooppaa, joka sai Venäjän varpailleen. Venäjä kiinnostui Jena-Auerstedtin sodan tappiosta, sillä Venäjä ja Preussi solmi keskenään monia yhteisiä liittosopimuksia Ranskaa vastaan, vaikka he olivatkin toisiaan kohtaan epäluuloisia.
Kun Preussi murskaantui, niin Venäjä ajatteli liittoutua Ranskan kanssa tekemällä Tilsitin sopimuksen. Siinä Napoleon lupasi antaa Venäjälle etuja, kuten vapaammat kädet Suomen ja osin Balkanin suunnalla. Venäjän Aleksanteri I otti sopimuksen vastaan, sillä se oli sotilaallisesti ja talodellisesti uupunut. Aleksanteri I toivoi, että yhteistyö Ranskan kanssa antaisi hänelle vaikutusvaltaa Euroopassa. Syy miksi Aleksanteri I halusi enemmän vaikutusvaltaa Ruotsiin ja Balkaneihin, johtui siitä, että Suomi olisi tärkeä puskurivaltio joka siirtäisi rajaa enemmän itään kauas Pietarista ja Balkanilla Venäjä halusi pääsyn Välimereen, heikentyvän Osmanien valtakunnan perinnön, ortodoksisen suojelijan roolin ja mahdollisuuden lisätä vaikutusvaltaa Keski- ja Etelä-Euroopassa.
Venäjä halusi meritien Mustaltamereltä Välimerelle, koska haluttiin myydä viljaa ja tavaroita etelään, eikä se päässyt merivoimineen Euroopan valtamerenkulkuun mukaan. Venäjä ei päässyt Välimerelle, sillä Turkki (Osmanit) hallitsi Bosporinsalmea ja Dardanellit. Osmanien valtakunta heikkeni ja Venäjä näki tämän mahdollisuutena laajentaa vaikutusvaltaansa Balkanille Osmanien kustannuksella. Balkanilla olot olivat epävakaat ja kansat olivat tyytymättömiä, joten Venäjä pystyi käyttämään heidän epätoivoaan hyväkseen omiin laajentumistarkoituksiin.
Venäjä korosti olevansa "ortodoksien suojelija", monet Balkanien kansat kuten serbit, bulgarialaiset ja kreikkalaiset olivat ortodokseja aivan kuten venäläiset.